Olisiko karvojen sheivaamiselle jokin vaihtoehto? Mitä jos haluan pysyä karvattomana pidempään niin, ettei tule punaisia näppyjä, eikä inhottavaa kutinaa ja sänki ei ilmesty muutamien tuntien päästä karvojen ajelusta? Kerroin sokeroinnista aiemmassa blogipostauksessa: https://www.kampaamohinni.fi/blogi/sokerointi mutta olen saanut monia kysymyksiä liittyen nimenomaan brassi sokerointiin..siksi ajattelin purkaa sen kirjallisesti vielä tähän, jotta sinun on helpompi ymmärtää mitä se on ja täten rohkaistut mahdollisesti kokeilemaan sitä? Brasilialainen sokerointi eli tuttavallisemmin brassi tarkoittaa siis karvanpoistoa intiimialueelta. Brassissa karvat poistetaan häpykummulta, häpyhuulilta sekä myös toiveidesi mukaan pakaravaosta. Jos tahdot, yläosaan voi jättää toki myös karvatupsun tai -viivan. Ymmärrettävää on, että varsinkin ensimmäinen kerta brassiin tullessa jännittää, mutta älä huoli - me olemme ammattilaisia ja meitä ei tarvitse ujostella. Meille tämä on tuttua työtä ja yritämme tehdä sen sinulle mahdollisimman mukavaksi rennolla ilmapiirillä. 🌷 Brassi on nostattanut suosiotaan jatkuvasti ja ihmekös tuo! Sokerointi on nopea tapa saada sileä iho pidemmäksi aikaa. Kun kerran kokeilet brassia, uskon että heität höylän/karvanajokoneen äkkiä pois. Mitä brassissa tehdään? 🤔 Kun tulet brassiin, olette kosmetologin kanssa hoitohuoneessa. Saat halutessasi kertakäyttöiset pikkuhousut hoidon ajaksi, nämä ei ole pakolliset. Saat asettua hoitopetiin selinmakuulle ja brassi aloitetaan ihoalueen puhdistuksella. Puhdistuksen jälkeen alueelle levitetään ihopuuteria, jotta sokeri ei jää jumiin hikoilevalle iholle. Kosmetologi ottaa sokerimassaa purkista ja sokerointi voi alkaa. Sokeri levitetään siis vastakarvaan ja kiskaistaan irti myötäkarvaan, näin karvat eivät katkeile, ne irtoavat juurineen ja karvalla kestää pitkään kasvaa takaisin. Brassissa käsitellään pieni ihoalue kerrallaan, käydään läpi häpykumpu, häpyhuulet sekä myös toiveidesi mukaan pakaravako. Toiveesi mukaan voidaan jättää yläosaan karvatupsu tai -viiva. Brassin tekijällä on kädessä hanskat ja sokerointimassaa hallitaan käsin, ei siis käytetä liuskoja tai laitteita. Brassin jälkeen iholle levitetään vielä rauhoittava ihovoide ja homma on valmis! 👏 Brassi on nopea ja sen lopputulos on miellyttävä sekä pitkäkestoinen. Hetken kirpaisu tuo kestävämmän karvattomuuden! Suosittelen tätä palvelua erityisesti herkkäihoisille, sillä sheivaaminen vain pahentaa ihon ärsytystä ja onhan se ikävää, kun karvat kasvavat seuraavana päivänä jo takaisin. Lisäksi brassin jälkeen karvanlaatukin muuttuu terävästä tikkumaisesta pehmeämmäksi ja hennommaksi. Lisäksi pitkäaikaisesti sokeroinnissa käyvillä karvat alkavat luovuttamaan, eivätkä ne kasva enää yhtä vahvoina tai tuuheina. Usein palaute brassin jälkeen asiakkaalta on, että "luulin tätä pahemmaksi", "tapahtuipa se nopeasti" ja "en kyllä enää ikinä sheivaa!". Suosittelen kokeilemaan. 👍🏻 Hoitotilamme on järjestetty niin, että huoneeseen ei ole läpikulkua, eikä kukaan häiritse kun sokerointi on menossa. Olemme rautaisia ammattilaisia ja meitä ei tarvitse nolostella. Yleensä jännitys päättyy hyvin pian huoneeseen sisään astumisen jälkeen. ☺️
Brassin jälkeen ei kannata mennä samana päivänä uimarannalle, ei saunaan tai harrastaa hikiliikuntaa avoimien karvatuppien vuoksi. Kuorintaa ja ihon kosteutusta suositellaan säännöllisesti, jotta iho pysyy kauniina ja hyvinvoivana. 🌿 Sokeroinnin jälkeen voit huoletta kulkea rannalla, eikä tarvitse miettiä punoittavaa bikinirajaa tai näkyvää sänkeä. Mikäli sinulla on kysymyksiä koskien sokerointia, brassia tai mitä vain palveluamme, vastaamme mielellämme! Voit laittaa meille viestiä Facebook Messengerissä tai lähettää sähköpostia: info@kampaamohinni.fi ☀️ Tervetuloa palveltavaksi! ☀️
0 Comments
Leave a Reply. |
Kategoriat
Kaikki
Arkisto
heinäkuu 2022
Kategoriat
Kaikki
Julkaisut
heinäkuu 2022
|