![]() Inspiroiduttiin Hinnin kanssa henkilökunnan esittelyistä ja päätettiin kasata vielä tällaiset päiväkirjamaiset postaukset yhden arkipäivän sisällöstä. Somessa (Instagram ja Facebook) ollaan tosiaan tehty jokaisesta työntekijästämme esittelyt, mikäli et ole niitä nähnyt niin käy kurkkaamassa esim. meidän Facebook-sivuilta. Mutta pidemmittä puheitta, kerron yhdestä arkipäivästäni :) Klo 9.00 Nukuin tänään hieman pidempään, perjantaina alkanut flunssa väsyttää ja tällä viikolla minulla on ns. iltavuoroviikko, menen myöhemmin päivällä kampaamolle ja olen luonnollisesti myöhempään :) Otan kupin kahvia, meikkaan ja laitan hiukset - samalla muokaten markkinointimateriaalia, viestittäen kollegan kanssa ja sopiessa miehen kanssa viikon aikatauluista :) Klo 10.00 Syön aamupalan, puen työvaatteet ja lähden kaupan kautta töihin. Klo 12.00 Minulle tulee ensimmäinen asiakas, 75 min ripsihuolto. Tästä on hyvä alkaa uuteen viikkoon. Klo 13.15 Ensimmäinen asiakas on valmis, sovitaan uusi aika. Sitten vastaan edellisen päivän yhteydenottopyyntöihin, on tullut sekä viestejä että puheluita. Tässä vierähtää hetki mutta saan kaikki hoidettua, kello on tässä vaiheessa 13.40. Käyn hakemassa kaupasta lounasta, syön, vastaan asiakkaalle Facebook messengerissä ja sitten kello onkin 14.00 ja on aika ottaa seuraava asiakas. Klo 14.00 Päivän toinen asiakas, 90 min ripsihuolto. Asiakkaalle tehdään hybridiripset. Klo 15.35 Olemme valmiita asiakkaan kanssa ja siivoan paikan. Nyt minulla on kalenterista varattu aika tilausten tekemiseen. Tilaan lisää ripsitarvikkeita, tarkistan samalla sokerointiaineiden tilanteen, ihonhoitotuotteet Ekopharmalta ja teen nämä tilaukset. Päivitän sosiaaliset mediat, otan valmiiksi muutamia mainoskuvia. Vastaan asiakkaan viestiin. Juon kupin vihreää teetä. Klo 16.30 Saan hommat hyvälle mallille ja lähden käymään Jyskän varastomyymälässä, jossa minun on pitänyt käydä useamman kerran jo aiemmin, mutta aina on tullut jotain muuta. Klo 17.10 Lähdin hakemaan kynttilöitä..ostin paljon muutakin, hupsis :). Tulen kampaamolle, siivoan ja uusin vähän sisustusta työhuoneessani. Olen hyvin visuaalinen ihminen ja tulen hyvälle tuulelle, kun saa sisustaa ja laittaa työhuonetta. Minulle tärkeää on rauhallinen ja harmoninen ympäristö, jossa asiakas pystyy unohtamaan hetkeksi arjen hektisyyden ja nauttimaan omasta ajastaan. Klo 17.45 Asiakkaani saapuu, nyt on vuorossa tunnin ripsihuolto. Klo 18.50 Kampaamolla työt tehty. Siivoan työpisteeni ja valmistelen sen huomista varten valmiiksi. Olen joissain asioissa hyvin tarkka ja järjestelmällinen, yksi tärkeä asia on työpisteen siisteys. Vaikka teenkin työhuoneessani yksin töitä, on paljon mukavampi tulla seuraavana päivänä töihin, kun kaikki on siistissä järjestyksessä. Klo 19.05 Lähden töistä, menen ruokakauppaan. Klo 19.30 Saavun kotiin ja alan tekemään ruokaa. Tässä kohtaa aina kiitän lyhyttä työmatkaani, vaikka joskus se ei riitä tyhjentämään päätä. Tänään toisaalta se ei haittaa, koska on tarkoitus jatkaa töitä vielä kotoa käsin. Klo 20.15 Syön "päivällisen", avaan tietokoneen ja alan tekemään markkinointiin liittyviä töitä, aiheena kasvivärjäys. Samalla kuuntelen podcasteja puhelimesta. Yleensä on päivän päätteeksi kuunneltava ainakin Suomipopin Aamulypsy :D klo 22.40 Olen tehnyt muutamat mainokset valmiiksi ja kirjoittanut tämän blogin. Vielä jos muutaman kodin askareen tekisi, sitten menisi suihkun kautta nukkumaan. Olen ennemminkin illan virkku ja aamun torkku, joten tämä on minulle luontainen aika tehdä kauheasti kaikkea. Paljon olisi opittavaa mm. rauhoittumisesta illalla, mutta kait tämä yrittäminen ja luovuus niin puskee pintaan, että sitä on ajoittain vaikea kytkeä pois. Tässä yksi esimerkki työpäiväni kulusta. Jokainen päivä on hyvin erilainen ja tänään oli vähemmän asiakaskontakteja kuin yleensä, mutta tänään teinkin enemmän toimistotöitä. Olen iloinen, että Hinni otti minut tähän kampaamon remmiin ja siitä, että olen saanut enemmän vastuuta ja entistäkin monipuolisempia töitä. Olen halukas oppimaan ja kehittymään! Päiväni kulusta puuttui muutama oleellinen asia, kuten säännöllinen ruokailurytmi ja ulkoilu, mutta niin joskus kyllä valitettavasti käy. Tässäkin asiassa olisi opittavaa ja petrattavaa. Lisäksi poikkeuksellisen minun päivästäni tekee se, että vein juuri viikonloppuna koirani hoitoon äitini luokse, joten lenkit karvalapsen kanssa ovat jääneet tänään tekemättä. Se siis luonnollisesti kuuluu normaalisti minun jokaiseen päivääni ja useamman kerran. Karvakamu nimeltään Melli on minulle kaikki kaikessa, mutta välillä hän käy äitini luona maalla "lomailemassa" :) Rakastan työtäni! Ja arkikin on kivaa :) - Henni -
0 Comments
Leave a Reply. |
Kategoriat
Kaikki
Arkisto
heinäkuu 2022
Kategoriat
Kaikki
Julkaisut
heinäkuu 2022
|