Ajatus verkkokurssien tekemiseen lähti jo ennen korona kriisiä. Tällöin meillä ei ollut aikaa toteuttaa kursseja, vasta kun todellinen hätä alkoi tulla koronan vuoksi ja aikaakin alkoi jostain kumman syystä kursseihin liikenemään, aloimme tekemään varmuuden vuoksi kursseja muun työn ohella, koska pohjalla oli halu auttaa kuluttajia kauneudenhoidossa. Nyt oli siis oikea aika toteuttaa jotain ihan uutta. Monesti jostain huonosta asiasta syntyy parempaa ja meille syntyi nämä kotikampaajan ja kotikosmetologin verkkokurssit! Kurssien tarjonta laajenee pikku hiljaa, meillä on jonossa jo useampi, näiden toteutus ei vaan ole niin yksinkertaista, että niitä syntyisi kuin sieniä sateella, vaikka ideoita syntyy sitä vauhtia. Teemme kursseja kauneushoitolan/kampaamon pyörittämisen ohessa.
Yksin tai kaveriporukassa Ajattelen, että on naisia, jotka tekevät paljon töitä, joilla on viihtyisä koti, jossa he haluavat viettää vapaa- aikaa. Ehkä lapset ovat jo niin isoja tai muuttaneet pois, ja aikaa on taas itselle. On myös naisia, jotka viettävät paljon aikaa kotona, esim. pienten lasten kanssa, apujoukkoja ei lastenhoitoon välttämättä saa ja kauneushoitolaan/kampaajalle lasten kanssa ei ole mukava mennä, koska siitä tuskin nauttii äiti taikka lapset. On nämä meidän kurssit omiaan suoritettavaksi esim. lasten päiväunien aikaan. Kurssien hinnat olemme hinnoitelleet niin, että kaikilla olisi niihin mahdollisuus. Kurssien tilaaminen on yksinkertaista verkkokaupan kautta, ohjeet ovat selkeät tilaamiseen, sekä kurssin toteutukseen saat ohjeet kirjallisena sekä videon muodossa. Toimitamme myös kaikki tarvittavat aineet ja välineet kotiin postitse. Näitä aineita ja tarvikkeita voit käyttää pidemmän aikaa, joten sijoitus kantaa pidemmälle kuin yhden kurssin toteutukseen! Kotikasvohoito verkkokurssi sisältää laadukkaita Beauty Gardenin ihonhoituotteita normaali koossa 50ml 2kpl, sekä pienemmässä koossa 20ml 2kpl, näillä pärjää pitkälle riittoisuuden ansiosta. Kotikasvivärjäys verkkokurssi sisältää taas: värisudin, värikipon ja hiusklipsejä, joita voi käyttää myöhemmin uudestaan ja uudestaan. Näitä kursseja voi tehdä yksin tai kavereiden kesken yhdessä, esimerkiksi kotikosmetologin kasvohoito verkkokurssi on todella hyvä idea illan- istujaisiin! Miksi ei myös kotikampaajan kotikasvivärjäys verkkokurssi, valittavana on useita eri sävyjä, kaikille varmasti löytyy sopiva sävy. Hauskaa illanvietto puuhaa ystävien kesken! Toteutus isommassa porukassa onnistuu niin, että yksi katsoo videon ja neuvoo, tai opetusvideon voi laittaa kaikille näkyviin ja videon voi pausettaa aina väliajoin. Jos haluat tilata kaveri porukalle tai firman virkistysiltaan isomman erän tuotteita/tarvikkeita, ota yhteyttä: kauppa@kampaamohinni.fi niin räätälöidään teille sopiva paketti ja annamme tarjouksen. Esimerkiksi kasvohoito tuotteista voidaan tehdä yhteispaketti, niin ettei kaikkien tarvitse ostaa omia tuotteita. Myös lahjaksi hyvä idea hänelle joka ei pääse kampaajalle/ kauneushoitolaan, lähetämme myös suoraan lahjan saajalle! Itselle tai lahjaksi saat kätevästi kaupasta: kauppa.kampaamohinni.fi Kesäisin terkuin Hinni
0 Comments
Leave a Reply. |
Kategoriat
Kaikki
Arkisto
heinäkuu 2022
Kategoriat
Kaikki
Julkaisut
heinäkuu 2022
|