Kampaamo yrittäjän työpäivä![]() Moni ei tiedäkään mitä minun työpäivään sisältyy niin ajattelimme vähän avata näin päiväkirja tyylisesti🙊 Maanantai 26.8. 2019. Herään klo 6:45 ja vastaan asiakkaalle sängyssä messenger viestiin kun en jaksa heti nousta. Muokkaan sängyssä työvuorolistoja muuttuvien aikataulujen vuoksi. Päässä pyörii luonnollisesti työasiat koska on maanantai ja mitä pitäisi keretä tänään tekemään ja tällä viikolla. Menen keittiöön ja laitan kahvin tippumaan, hiivin varovasti ettei 4-vuotias Moona tyttö herää, koska haluan vielä hetken omaa aikaa. Katson puhelimella sähköpostit, jos joku asiakas on laittanut viestiä tai tullut esim. lahjakorttitilauksia. Tyttö ei ole vielä herännyt joten käytän ajan äkkiä muistaessani että minun pitää korjata nettisivuilta ja ajanvarauksesta eräs asia. Teen sen salaman nopeasti, koska tiedän että aikaa ei ole paljon. Syön aamupalan ja täytän jo ainakin viikon myöhässä olleen paperin päiväkotiin. Muistan että lapsilla alkaa tänään tanssi-muskari, laitan miehelle viestiä että muistaa viedä lapset sinne illalla. 7:50 on pakko herättää lapsi, koska alkaa olla jo kiire. Isompi tyttö, 6- vuotias Meemi on isällään ollut viikonlopun joten hän ei ole kotona tänä aamuna, aamupalan laitto ja pukemiset sujuvat tänä aamuna nopsemmin. Laitan lomassa työkaverille viestin sekä yhden sähköpostin. 8.20 lähden viemään lasta hoitoon, laitan vielä äkkiä pyykinpesukoneen päälle jotta se kerkeää pyöriä enenkun lähden kampaamolle. Päiväkodin pihassa muistan että unohdin toisen lapsen ulkoilukengät kotiin, joten käyn ne vielä hakemassa päiväkodille ja palaan kotiin. 9.00 teen tietokoneella päivityksiä ajanvaraukseen ja maksan muutaman laskun pikaseen. 11.15 on lähdettävä kampaamolle asiakastöihin, koska 12.00 minulla on päivän ensimmäinen väriasiakas. Aikaa kotoa Isolahdesta Vaajakoskelle menee noin 30min, joten taas tuli kiire. Minulla jäi itseni laittoon noin 5min aikaa. 😅 14:30 minulle tulee ripsiasiakas, teen hänelle uudet ripsienpidennykset. Kerkeän juuri ja juuri laittaa paikan kuntoon ennen asiakasta. Eräs asiakas yrittää tavoittaa minua kampaamon numerosta useaan kertaan, en pääse irtautumaan luonnollisesti työstä. 16:45 ripsiasiakas lähtee ja seuraava väriasiakas odottaa jo minua, en kerennyt pitämään taukoa (taaskaan), tämä on normaalia meidän alalla, koska ei voi aina tietää kauanko menee kenenkin asiakkaan kanssa. Soitan värin vaikutusajalla asiakkaalle joka yritti minua tavoitella, saamme hänelle järjestymään ajan väriin ja leikkaukseen muutaman päivän päähän, kun hiukan joustan omista aikatauluista, asiakas on tyytyväinen🙂 19:50 väriasiakas lähtee. Larisa on vielä töissä joten käyn äkkiä viereisestä kaupasta hakemassa wc-paperia kotiin, samalla saan kampaamon kassaan hiukan vaihtorahoja koska ne ovat lopussa. Lasken kassan. Onneksi Larisa on ollut niin mukava että siivonnut jälkeni ripsihuoneesta joten pääsen äkkiä lähtemään jo kotia. Larisa jää sulkemaan liikkeen. 20:35 olen kotipihassa, matkalla tykkään kuunnella musiikkia että saan hetkeksi ajatukset pois työasioista, tykkään ajaa autolla varsinkin työpäivän jälkeen kun siinä saa nollattua päätä, matka loppuu vaan valitettavasti 30min tienoilla 🙈😄 Istun joskus hetken autossa kotipihassa ja teen työasiat pois enenkun menen sisälle. Pyrin etten toisi enää ainakaan mieltä painavia asioita kotiin. 21:30 kun lapset ovat nukahtaneet käyn läpi vielä sängyssä työkuvia joita valokuvaaja on ottanut. 23:00 rupean nukkumaan Viikolla työpäiväni ovat suunnilleen tälläisiä eri sisällöillä, eri asioiden säätämistä ja tekemistä. Tilausten tekoa, paperitöitä, laskujen maksua, markkinointia, hinnoittelua, asiakkaiden ja työkavereiden kanssa viestittelyä sekä asiakastöitä. Viikonloppuisin pyrin olemaan nykyään ihan vain perheen kanssa, mutta aika usein joudun lauantaina tai sunnuntaina käymään jonkun asian vuoksi kampaamolla. Tässä pikainen leikkaus minun työpävästä, mukavaa tässä työssä on se, että ei ole samanlaista päivää ja ei tiedä mitä huominen tuo tullessaan. Tässä on vapaus ja mukavat asiakkaat niin tätä jaksaa tehdä💖 Kiitollinen tästä työstä teille tärkeät asiakkaat!✨ Hinni
0 Comments
Leave a Reply. |
Kategoriat
Kaikki
Arkisto
heinäkuu 2022
Kategoriat
Kaikki
Julkaisut
heinäkuu 2022
|